Tammikuuhan on tunnetusti monilla se hetki, kun asioita syvällisemmin pohditaan. Itse olen lähtenyt liikkeelle perusasioista, eli kuka olen.

Useita vuosia olen pyrkinyt elämään ”oikein”. Huomioiden lasten, puolison, läheisten, ystävien ja työyhteisön tarpeet. Äitinä on niin helppoa asettaa muiden tarpeet ja toiveet omien edelle.

Mutta mitä sitä oikeasti itse haluaa? Eikös se riitä kun ympärillä kaikilla on asiat hyvin? Silloin on itsekin hyvä olla, vai onko?

Ulkoisesti minullakin on ollut asiat kunnossa. Olen kuitenkin huomannut olevani kärsimättömämpi ja innottomampi asioita kohtaan kuin aiemmin. Tarkemmin asiaa pohtiessa olen huomannut hukanneeni vuosien varrelle monia minulle tyypillisiä piirteitä.

Olenko vain kasvanut aikuiseksi vai voisiko tämän muutoksen takana olla jotain muuta? Olenko todella muuttunut lähes eri ihmiseksi kuin aiemmin olin? Kuka olen, ihan oikeasti?

Viime viikolla aloitin seitsemän viikkoa kestävän matkan, jonka aikana tavoitteeni on löytää todellinen, aito, oikea minä. Palauttaa keskuuteemme se ihminen, joka on hautautunut kaikkien sääntöjen ja odotusten alle. Vapauttaa sisäinen loistoni kaikkien iloksi (tai kauhuksi).

Omien tarpeiden ja todellisen minän tunnistaminen ei ole ihan niin helppoa, kun voisi kuvitella. Vuosien mittaan on kertynyt niin paljon uskomuksia itsestä, että niiden muuttaminen voimauttaviksi vaatii työstämistä.

Hiljalleen olen kuitenkin huomannut, että kaiken ”lian” alla taitaa kuitenkin pohjimmiltaan olla edelleen se sama ihminen kuin 15 vuotta sitten. Pelkästään tämän tajuaminen on antanut paljon uutta unohdettua voimaa.

Ennen vuoden vaihdetta kyselin veljeltäni, miten saisin kehitettyä kärsivällisyyttäni. Ei ole mennyt edes kahta viikkoa, kun jo huomaan, että ei minun kärsivällisyydessäni olekaan mitään vikaa. Vika oli siinä, että yritin toimia niin kuin kuvittelin muiden haluavan.

Joka päivä olen lähempänä sitä Anskua, joka on vuosia odottanut piilossa lupaa tulla taas nähdyksi. Jo nyt oloni on paljon parempi itseni kanssa. Mielestäni jokaisen pitäisi karistaa ehkä jo lapsuudesta asti mukana kantamansa taakka ja vapauttaa sisimpänsä. Siellä sisimmässä on aivan valtavasti voimavaroja odottamassa, että alat käyttää niitä.

Aiemmin mainitsin, että todellisen minän paljastaminen voi aiheuttaa kauhistusta. Jos olet vuosia esiintynyt ikäänkuin naamio yllä, kyllähän sen riisuminen varmasti aiheuttaa ihan lähipiirissäkin ihmetystä. Eivätkä kaikki tule pitämään siitä kuka todella on. Tärkeintä kuitenkin on se, että olet niin sinut itsesi kanssa, etteivät muiden rajoittavat mielipiteet edes häiritse tai harmita sinua enää siinä vaiheessa. Tähän minulla on vielä matkaa.

Tiedätkö sinä kuka pohjimmiltasi olet? Millaiset arvot ohjaavat elämääsi?

Ansku